Ajankohtaista Yhteystiedot Etusivu
Etusivu >
Perustiedot
Perustiedot
Toimijatahot ja osa-alueet
Ideasta Visioon
Hankkeet
Alueen historiaa
Alueen luonnosta
Toimijatahot ja osa-alueet

Toimijatahot

Mikkelipuiston mallipuutarha-aluetta hallinnoi Mikkelipuistoyhditys ry, joka on vuokrannut keskeisen mallipuutarha-alueen maa-alueet iomistavalta Mikkelin kaupungilta. Mikkelipuistoyhdistykseen jäseninä kuuluvat kaikki mukana Mikkelipuistossa olevat yritykset ja yhteisöt. Mallipuutarhat ovat yritysten suunnittelemia ja rakentamia, osastojen hoidosta vastaa Mikkelipuistoyhdistyksen henkilökunta.

Alkuvaiheen kehittämisen tukena ovat olleet kehittämishankkeet, joita ovat koordinoivat ja hallinnoivat Järvi-Suomen Vihertietokeskus ja ProAgria Etelä-Savo. Parhaillaan käynnissä on "Mkkelipuiston yritysverkoston kehittäminen ja laajentaminen hanke", jota rahoittavat Euroopan Unionin Euroopan Aluekehitysrahasto, Etelä-Savon Maakuntaliitto, Mikkelin kaupunki sekä Mikkelipuistoyhdistys ry. Lisäksi toiminnassa on mukana suuri joukko yrittäjiä ja muita sidosryhmiä.

Mikkelipuiston osa-alueet

Mikkelipuisto koostuu kaikkiaan noin 42 hehtaarin maa-alueesta Mikkelin keskustan välittömässä läheisyydessä.


Mallipuutarha-alue

  • Mikkelipuiston ydin
  • Pinta-ala noin 6 hehtaaria
  • Alueesta 1,6 ha muodostuu yritysten suunnittelemista ja rakentamista laadukkaista mallipuutarha-osastoista
  • Kesäkautinen Inforakennus kahviloineen ja taimimyymälöineen
  • Lisäksi maisemapeltoja, istutuksia ja pysäköintialueita

Yleiset alueet

  • Muun puiston kattavat alueet, pinta-ala noin 36 ha.
  • Maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaat Kenkäveron pellot
  • Kaihun ja Kaijanniemen harjualueet
  • Monimuotoiset järvi- ja ranta-alueet: Mikkelipuiston sisällä sijaitsevat Kaihunlahti, Pursialanlahti ja Kattilanlahti. Itärajaltaan puisto rajautuu Saimaan Savilahteen.
  • Uimaranta, polkuverkostot, melontareitti, kirkkovenesatama, lintutorni, tanssilava, kalastuspuisto ja matonpesupaikka.


Kalastuskota ja kalastuspuisto

  • Sijaitsee Mikkelipuiston alueella.
  • Toiminnasta vastaa Saksalan Toimintakeskus


Kenkävero

  • Sijaitsee Mikkelipuiston välittömässä läheisyydessä
  • Toimii itsenäisesti


Aksonometrinen piirros mallipuutarha-alueesta. Maisemasuunnittelu Hemgård 2004.







Yhteistyössä: