| Yhteisö- ja Kannatusjäsenet |

Etelä-Savon Liikunta Etelä-Savon Liikunta ry (ESLi) on monipuolisen liikunta- ja urheilutoiminnan edelläkävijä Etelä-Savossa. Se on yksi Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n (SLU) viidestätoista aluejärjestöstä. ESLi:n perustehtävä on tukea alueellaan toimivien seurojen toimintaedellytyksiä, ja näin edistää eteläsavolaisten hyvinvointia. ESLi:n jäsenistö koostuu urheiluseuroista, erityisryhmien liikuntajärjestöistä sekä lajien alueellisista organisaatioista. ESLi:n toimintaa ohjaavat arvot ”etenijä, liikunnan riemu, joukkuepeli, eteläsavolaisuus ja tuloksellisuus”. Eslin osaava henkilökunta jakaa liikunnan iloa mm. hankkeiden ja monipuolisten tapahtumien kautta.
Etelä-Savon Martat ry Etelä-Savon Marttojen alueella toimi vuonna 2008 yhteensä 75 marttayhdistystä, joissa oli kaikkiaan noin 2020 jäsentä. Yksi Etelä-Savon Marttapiiriliiton ylpeyksistä on Kenkäveron luonnonmukaisesti viljelty näytepuutarha, jossa kasvaa kaikkiaan noin 500 erilaista kasvia. Puutarhassa pääsee ihailemaan ja vertailemaan niin yrttejä ja rohdoskasveja kuin perinteisiä perennojakin. Martat on kansalaisjärjestö, joka edistää kotien ja perheiden hyvinvointia sekä kotitalouden arvostusta. Martat on poliittisista puolueista riippumaton järjestö.
Fiskars Brands Finland Oy Fiskars Oyj on vanhin edelleen toimiva suomalainen teollisuusyhtiö, jonka historia ulottuu runsaan 350 vuoden taa. Nykyään Fiskars on tunnettu, neljässä maanosassa toimiva suuryritys., jonka tuotteista 98 % myydään Suomen ulkopuolelle. Kaikkien suomalaisten tuntemia Fiskarsin oranssikahvaisia saksia on myyty jo yli 700 miljoonaa kappaletta. Fiskarsin suurin toimiala ovat kuluttajatuotteet, joista vastaa Fiskars Brands, Inc. Tähän ryhmään kuuluvat tuotteet kotiin, toimistoon ja askarteluun, puutarhaan sekä vapaa-aikaan.
Koiviston Vihertyö Oy Koiviston Vihertyö Oy on vuonna 1993 perustettu viheralan yritys, joka toimii pääkaupunkiseudulla ja Mikkelin alueella. Suurin Koiviston Vihertyön asiakasryhmä ovat rakennusliikkeet, joille yritys urakoi kerros- ja rivitalokohteita sekä kouluja, päiväkoteja, teollisuus- ja toimistokiinteistöjä. Lisäksi Koiviston Vihertyön asiakaskunnasta löytyy myös yrityksiä ja yksityisiä kohteita.
Mainostalo Mainospuu Oy Mainospuu Oy on toteuttavaan mainontaan suuntautunut yritys, joka valmistaa erilaisia tuotteita mainontaan ja merkintään. Yritys valmistaa mm. mainoskylttejä, opasteita, julisteita, tarroja, tarratekstejä, auto- ja ikkunateippauksia sekä monenlaista muuta, mitä asiakas vain tarvitsee. Kannatusjäseneksi liittyneen yrityksen tuotteita näkyy Mikkelipuistossa mm. valmistumassa olevissa osasto- ja kasvikylteissä.
Mikkelin kaupunkikeskustan kehittämyhdistys ry (Mikke ry) Yhteisöjäseneksi liittyneen Mikkelin kaupunkikeskustan kehittämisyhdistyksen, tutummin Mikke ry:n, tarkoituksena on tuottaa jäsenilleen arvoa markkinoimalla Mikkelin kaupunkikeskustaa ammattimaisesti. Yhdistyksen jäseniä ovat Mikkelin kaupunkikeskustan yritykset, kiinteistönomistajat sekä Mikkelin kaupunki.
Mikkelin 4H-yhdistys ry Yhteisöjäseneksi liittynyt Mikkelin 4H-yhdistystarjoaa lapsille ja nuorille monipuolista kerho- ja kurssitoimintaa, TOP-tehtäviä, työ- ja ansiomahdollisuuksia, leirejä, retkiä sekä kansainvälisiä tapahtumia ja vaihto-ohjelmia. Toimintaa ohjaavat 4 H:ta; harkinta, harjaannus, hyvyys ja hyvinvointi.
Mikkelin Puutarhayhdistys ry Mikkelin seudun puutarhaväkeä yhdistävään Mikkelin Puutarhayhdistykseen kuuluu noin 140 jäsentä, sekä alan ammattilaisia että puutarhaharrastajia. Mikkelin Puutarhayhdistys syntyi vuonna 1987 Mikkelin Puutarhaseuran (perustettu 1929) ja Mikkelin Kotipuutarhayhdistyksen (perustettu 1952) yhdistettyä voimansa. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on puutarhakulttuurin vaaliminen, puutarhatuotannon edistäminen ja alan tietouden lisääminen sekä retkien järjestäminen kotimaahan ja ulkomaille.
Mikkelin seurakuntayhtymä Mikkelin seurakuntayhtymään kuuluvien seurakuntien kanssa yhteistyötä tullaan tekemään mm. tapahtumien ja niiden ohjelman järjestämisessä. Mikkelipuistossa saatetaankin päästä nauttimaan tulevaisuudessa lämminhenkisistä luontokirkoista tai vaikka lauluhetkistä. Mikkelin seurakuntayhtymä koostuu Mikkelin maaseurakunnasta ja tuomiokirkkoseurakunnasta, Anttolan seurakunnasta sekä Haukivuoren seurakunnasta.
Mikkelin Vartiointikeskus Oy Vuonna 2006 perustetun Mikkelin Vartiointikeskuksen asiakkaita ovat erikokoiset yritykset, yhteisöt ja yksityiset henkilöt Mikkelin seudulla. Palveluvalikoimasta löytyy piirivartioinnin ohella mm. murto-, palo- ja kiinteistöhälytyksien valvontaa, juhla- ja huvitilaisuuksien vartiointia, vahtimestaripalveluja sekä hälytys- ja kameravalvontajärjestelmien suunnittelua, myyntiä ja asennusta.
Opa Muurikka Oy Mikkeliläisen OpaMuurikan päätuotealueita ovat ruoanlaittovälineet keittiöön ja vapaa-aikaan sekä pihapiirin tunnelma- ja saunatuotteet. Ideoita ja upeita tuotteita löytyy niin arjen kuin juhlankin iloksi. Yhtiön arvoina kumpuavat positiivisuus, suomalaisuus, perhe ja ystävyys, herkulliset uudet ideat ja vahva laadun leima.
Pöntinen Group Oy Pöntinen Group on moottoriveneilyn erikoisliike Mikkelissä. Kokonaisvaltaiseen palvelutarjontaan kuuluu mm. veneiden myyntiä, huoltoa, satama- ja telakointipalveluja sekä talvisäilytystä. Yrityksellä on suunnitelmissa rakentaa Mikkelipuiston mallipuutarha-alueen välittömään läheisyyteen uusi monipuolinen veneilykeskus ”Marina Pursiala”. Rakennustöiden on tarkoitus alkaa lähiaikoina.
Ravintola Betonimylly Mikkelin Pursialassa alle kilometrin päässä Mikkelipuistosta sijaitseva Ravintola Betonimylly tarjoaa arkisin maukasta kotiruokaa lounasaikaan viihtyisissä tiloissa. Ravintolan tuotteita voi ostaa myös mukaan kotiin viemisiksi.
Sampo Pankki Oyj, Mikkeli Sampo Pankki tarjoaa kokonaisvaltaisia pankkipalveluja henkilö-, yritys- ja yhteisöasiakkaille. Perinteisten pankkituotteiden lisäksi pankki on erikoistunut säästämiseen ja sijoittamiseen. Sampo Pankki on osa Danske Bank -konsernia, joka on johtavia toimijoita Pohjoismaiden pankkimarkkinoilla. Suomessa Sampo Pankilla on yli 1,1 miljoonaa henkilöasiakasta sekä noin 100 000 yritys- ja yhteisöasiakasta. Konttorien lukumäärä on 122. Mukaan Mikkelipuistoon on liittynyt Mikkelin konttori.
Savon Perinnepurjehtijat ry Savon Perinnepurjehtijat ry on yhdistys, jonka tarkoituksena on innostaa, tehdä tunnetuksi ja herättää harrastusta perinteisiä vesillä liikkumismuotoja (sauvonta, melonta, soutu ja purjehdus), erilaisia vesikulkureittejä ja vesien ekologista ymmärtämistä kohtaan. Vuonna 2001 perustettu yhdistys järjestää vesireittivaelluksia ja perinneveneilyä, harjoittaa alaan liittyvää tutkimustoimintaa ja yhteistyötä muiden alan yhdistysten kanssa.
Taimistoviljelijät–Plantskoleodlarna ry Taimistoviljelijät ry on suomalaisten taimitarhojen yhteistyöjärjestö. Jäsenet ovat pääasiassa yksityisiä taimitarhayrittäjiä, jotka viljelevät monivuotisia koriste- ja hyötykasveja. Noin 80 jäsentaimiston tuotanto kattaa 90 % maamme taimituotannosta. Taimitarhaviljelyssä kasvatetaan monivuotisten kasvien taimia istutettavaksi lopullisille kasvupaikoilleen pihoihin, puistoihin sekä hedelmä- ja marjaviljelyksille.
UPM-Kymmene Oyj, UPM Timber Mikkelipuiston alueelle viime kesänä rakennettu UPM:n puurakenteinen Design Hotelli esittelee omalta osaltaan innovatiivista ja kokeilevaa puurakentamista sekä materiaalien käyttötapoja. Uuden metsäteollisuuden edelläkävijänä UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta, kestävää ja innovaatiovetoista tulevaisuutta. UPM:n kulmakiviä ovat kuituun ja biomassaan pohjautuvat liiketoiminnot sekä uusiutuvat raaka-aineet ja tuotteet. UPM Timber -puutuotteet on suunniteltu kestävään ja edistykselliseen, pienen hiilijalanjäljen rakentamiseen. UPM Timber on osa Metsä ja Sahat -liiketoiminta-aluetta. UPM:n sahaliiketoiminnan palveluksessa on noin 1200 henkilöä ja liiketoiminnalla on tuotantolaitoksia Suomessa, Itävallassa, Ranskassa ja Venäjällä.
Viheraluerakentajat ry Viheraluerakentajat ry on viher- ja ympäristörakentamista, kivirakentamista sekä viheralueiden hoitoa päätoimisesti tai osatoimisesti ammattimaisesti harjoittavien yritysten muodostama järjestö.Osalla jäsenyrityksistä toimialaan kuuluu myös puutarhasuunnittelu ja konsultointi.
Viherympäristöliitto ry Viherympäristöliitto ry on viheralan valtakunnallinen keskusjärjestö sekä viheralan kehittämisen ja ammattialan tunnetuksi tekemisen kattojärjestö. Viherympäristöliiton tehtävänä on toimia ympäristösuunnittelun, -rakentamisen, -hoidon sekä alan kaupan ja taimituotannon palvelu- ja asiantuntijaorganisaationa.
Viljavuuspalvelu Oy Mikkelissä sijaitseva Viljavuuspalvelu Oy on maamme vanhin ja johtava maatalouden tarvitsemia laboratorioanalyysejä tuottava laitos. Yritys on perustettu vuonna 1952 ja se työllistää noin 40 henkilöä. Viljavuuspalvelussa tehdään maan viljavuustutkimuksia, jotka ovat maanviljelyn perusta. Karjatiloille tuttuja tuotteita ovat lisäksi esim. karjanlanta- ja rehututkimukset. Viheralan ammattilaiset saavat analyyseistä apua esim. kasvualustan kuntoon saattamiseen rakennusvaiheessa tai vaativien erikoisnurmikoiden lannoituksen tarkentamiseen. Myös kotipuutarhureille yritys tarjoaa omat analyysikokonaisuutensa kukoistavan puutarhan aikaan saamiseksi. Lisäksi yrityksessä tehdään elintarvike- ja ympäristövalvonnan laboratorioanalyysejä.
|