|
12.6.2008
| Kiitokset Valtakunnallisen Vihervuoden Päätapahtumaan osallistuneille |
Mikkelipuiston kesäkausi 2008 käynnistyi näyttävästi, kun puistossa vietettiin Valtakunnallisen Vihervuoden Päätapahtumaa keskiviikkona 28.5.2008. Suuret kiitokset vielä kertaalleen kaikille tapahtuman järjestelyihin osallistuneille, mallipuutarhojen rakentajille ja juhlien kävijöille.
Auringon hellimässä tapahtumassa vieraili arvioiden mukaan noin 3500 kävijää, niin alan ammattilaisia kuin harrastajiakin. Tapahtuman korkea-arvoisin vieras oli Tasavallan presidentti Tarja Halonen, joka kunnioitti Vihervuoden Päätapahtumaa läsnäolollaan. Hän myös istutti puistoon juhlatammen muistoksi tapahtumasta ja Valtakunnallisesta Vihervuodesta 2008.

Juhlakansaa (kuva Riitta Liukkonen)
Tapahtumassa nähtiin ja kuultiin monipuolisia musiikki-, teatteri- ja liikuntaesityksiä. Juhlaväelle tervehdyksensä toivat Tasavallan presidentin ohella myös Vihervuoden johtoryhmänpuheenjohtaja Lauri Tarasti sekä europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen. Työnäytöksissä päästiin seuraamaan mm. puunveistoa, mosaiikkitöiden valmistusta, paju- kaisla ja risutöiden tekoa sekä ikebanaa. Kotiin viemisiksi löytyi neuvojen, vinkkien ja uusien ideoiden ohella mm. kasveja ja puutarhavälineitä. Mikkelipuistossa ja Kenkäverossa pidetyn tapahtuman järjestivät Mikkelipuistoyhdistys ry, Mikkelin kaupunki, Viherympäristöliitto ry sekä Kenkävero yhdessä lukuisten yhteistyötahojen kanssa.
Tapahtumakokonaisuuteen kuului Mikkelipuiston kaikille avoimen Pääjuhlan ohella runsaasti muutakin ohjelmaa. Lasten ja nuorten Viher- & ympäristöpäivän monipuolisilla yhteistyötahojen järjestämillä toimintapisteillä ympäristöasioihin tutustui noin 200 alakoululaista.

Lasten ja nuorten viher- & ympäristöpäivän avasi Ulla Haponen (kuva Riitta Liukkonen)
Kenkäveron Kutsuvierasseminaarin osallistujat, lähes 200 vierasta, pohtivat viherympäristön merkitystä monilta kannoilta. Kenkäveron avoimesta ohjelmasta löytyi mm. Terhi Ryttärin luento Suomen luonnolle vieraista lajeista sekä Tapio Heikkilän kulttuurimaisemia esittelevä valokuvanäyttely.
|