|
31.1.2007
Liuskemestarit Oy on allekirjoittanut sitoumussopimuksen mukaan tulostaan. Liuskemestarit tulee mukaan yhteisosastolle, jolle ovat jo aikaisemmin sitoutuneet suunnittelutoimisto ViherViiva Oy Helsingistä, Harmonia-kaluste Oy Kuhmoisista sekä Taimityllilä Oy Mäntyharjulta.
Liuskemestarit Oy on vuodesta 1994 toiminut kivialan perheyritys Orivedeltä. Yritys louhii paikkakunnan mukaisesti nimettyä Oriveden liuskekiveä, joka on tummanharmaata, lähes mustaa fylliittiliusketta. Liuskemestarit Oy avasi kesällä 2006 Oriveden keskustaan kivimyymälän, joka toimii myös esittelytilana. Myymälässä on tarjolla laaja valikoima luonnonkivituotteita. Itse louhitun liuskeen lisäksi myynnissä on myös muiden yritysten luonnonkiviä, erityisesti piha- ja puutarhakiviä.
Kestävä liuskekivi sopii moneen käyttötarkoitukseen niin sisällä kuin ulkonakin. Pihassa liuskekivistä saa kauniin ja kestävän pinnoitteen esimerkiksi oleskelu- tai grillialueelle sekä käytäville ja poluille. Myös ulkoportaat ja muurit ovat suosittuja käyttökohteita. Sisätiloissa luonnonkiveä voi käyttää mm. lattioihin, portaisiin tai vaikkapa keittiön tasoihin. Hyvän lämmönkestävyytensä ja varauskykynsä ansiosta liuskekivi käy myös takkoihin ja uuneihin.
|